Jim & The Beatmakers nousi nopeasti syksyllä 1964 suomalaisen popkansan tietoisuuteen laadukkailla keikoillaan ja My only one -hitillään. Bändi kuitenkin hajosi alkuvuodesta 1965 kun rumpali Ronnie Österberg päätti liittyä The Sounds -yhtyeeseen. Beatmakersien komppikitaristi Kari Keurulainen ja basisti Hannu Luomanen päättivät lopettaa musisoinnin kokonaan. Jäljelle jääneet Beatmakersit, laulusolisti (myös Jiminä tunnettu) Raul "Ralle" Wikström (5.11.1946) ja soolokitaristi Seppo "Sepi" Keurulainen (16.9.1945 - 4.2.1981) päättivät jatkaa uraansa ja etsiä itselleen uudet soittokaverit.

1962 perustetun The Islandersin tulevaisuus oli niinikään katkolla. The Islanders-yhtyeessä vuodesta 1963 solistina ollut Danny astui armeijan harmaisiin syksyllä 1964. Koko Skandinaviassa mainetta saavuttanut The Islanders esiintyi ja levytti jonkin aikaa myös muiden solistien, kuten Antti Einiön ja Ann Christinen kanssa. The Islandersin jäljelle jääneet jäsenet, komppikitaristi Pertti "Pepe" Willberg (17.12.1946), basisti Kaj "Kaiju" Wallin (28.9.1945) ja rumpali Kurt "Kurre" Mattson (26.5.1937) päättivät jatkaa yhdessä, vaikka myös kitaristi Stig Selin teki lähtöä armeijaan.

Virallisesti Islandersin loppu koitti vasta kun Beatmakersien Keurulainen ja Wikström lähestyivät heitä yhteistyötä ehdottaen. Ajatus yhteisestä kokoonpanosta kiinnosti kumpaakin osapuolta ja tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Näin syntyi vuosikymmenen fuusio, jonka muodostivat siis Ralle, Pepe, Seppo, Kaiju ja Kurre. Uusi bändi päätti jatkaa Beatmakers-nimellä, koska vanha levytyssopimus HMV:n (His Master's Voice) kanssa edellytti tätä ja The Islanders -nimen käyttöoikeus jäi Scandia-levy-yhtiön oikeudeksi.

Ruotsalainen Kurre Mattson, jonka ikä pyrittiin ilmeisesti imagosyistä salaamaan, oli bändikavereitaan lähes kymmenen vuotta vanhempi. Ennen The Islandersia hän oli soittanut monissa suosituissa ruotsalaisryhmissä kuten The Wild Ones sekä Jan Rohde & The Adventurers. Vuosien soittokokemus huipputasolla oli koulinut hänestä Pohjoismaiden todennäköisesti pätevimmän rumpalin. Mattson soitti energisesti tuplabassarisettiä. Jopa hänen virityssessioitaan pidettiin näkemisen arvoisina.

Beatmakersien suhtautuminen musiikkiinsa oli alusta alkaen ammattimaista. Koska bändin jokainen jäsen oli jo lopettanut koulunsa, pystyivät he treenaamaan kokopäiväisesti. Ohjelmiston rakentamiseen ja stemmalaulujen hiomiseen panostettiin tosissaan. Beatmakersien keikkaohjelmisto koostui lähinnä poikien omien suurten suosikkien, kuten Manfred Mannin, Moody Bluesin, Animalsin, Ivy Leaguen ja Walker Brothersin esittämistä kappaleista. Kappaleet opeteltiin levyjä kuuntelemalla aluksi lähinnä Keurulaisen toimesta. Parin kuukauden rankan treenaamisen jälkeen oli bändi valmis keikoille.

Keikkoja Beatmakersille, kuten aikaisemmin myös The Islandersille, järjesti heti alusta alkaen Jorma Weneskosken luotsaama suuri ja maineikas ohjelmatoimisto Weneskoski-tuotanto. Yhtye soitti paljon tanssilavoilla ja tuolloin erittäin suosituissa koulubileissä. Kesän 1965 keikoilla Beatmakersien vierailevana solistina esiintyi 19-vuotias Jim Pembroke. Keväällä Englannista Suomeen tyttöystävänsä luokse tullut Pembroke oli myös tehnyt esiintymissopimuksen Weneskosken kanssa.

Kesäkiertueen päätyttyä elokuussa, oli aika tehdä Beatmakersien ensimmäisen single. Se äänitettiin "Meke" Mechelinin toimesta Helsingissä, Kirjatyöntekijänkadulla sijaitsevassa Kirja-studiossa. Levytettäviksi kappaleiksi valittiin Bob Dylanin Mr. Tambourine Man (A1), jonka sovitukselliseksi lähtökohdaksi yhtye otti The Byrdsin version. Tamburiinia soitti tässä singleversiossa poikkeuksellisesti Kaj Wallin. Singlen kääntöpuolelle taltioitiin Frank Guidan ja Joseph Roysterin biisi New Orleans (A2). Yhtyeen Suomessa tapahtuneiden levytysten järjestelyistä vastasi levy-yhtiö Westerlundin Reino Bäckman. New Orleans -kappaletta varten hän keräsi kadulta taustakööriksi parinkymmenen lapsen ryhmän. Tämä ensimmäinen single julkaistiin The Finnish Beatmakers -nimellä.

Beatmakers piti itseään livebändinä eikä panostanut levytyssessioihin kovinkaan paljoa. Keikkailu koettiin tärkeimmäksi ja levyjulkaisuja pidettiin lähinnä välttämättömänä pahana. Koska levytettävät kappaleet kuitenkin olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta yhtyeen hyvin treenatusta keikkaohjelmistosta, onnistui niiden äänitys studiossa helposti.

Elokuussa Beatmakers sai myös tilaisuuden esiintyä TV-2:en suositussa Ohimennen -sarjassa. Jim Pembroke esiintyi yhtyeen kanssa tälläkin kertaa. Tämä oli Pembroken ensimmäinen studiosessio. Ohjelma tehtiin ajan yleisen tavan mukaisesti playback-periaatteella siten, että Beatmakers etuäänitti kappaleet Scandian studiossa viikkoa ennen varsinaista tv-esiintymistään. Näin varmistettiin, että soitto kulkisi mallikelpoisesti eivätkä nuoret muusikot hermoilisi suorassa lähetyksessä. Tätäkin tärkeämpää oli kuitenkin huolehtia siitä, että silloin vielä popbändien suhteen melko kokematon studiohenkilökunta onnistuu työssään moitteettomasti.

Mr. Tambourine Manin tv-versio (A3) ei paljoakaan poikkea aikaisemmin taltioidusta singleversiosta. Tulkinta on kuitenkin kehittynyt edellisestä dynaamisempaan suuntaan. Teknisesti kehittyneemmässä Scandian studiossa myös soundit olivat hieman paremmat. Bright Lights, Big Cityn (A4) ja I Ain't Got Youn (A5), alkuperäisesittäjä on Jimmy Reed. Beatmakers nappasi nämä keikkasettiinsä todennäköisesti kuitenkin The Animalsin ohjelmistosta. Myös Chuck Berryn Memphis (A7 ja A8) on luultavasti päätynyt Beatmakersien kappalevalikoimaan The Animalsien kautta. It's Gonna Work Out Finen (A6) esitti alun perin Ike & Tina Turner. Kappaleen oikeat tekijät ovat Rosemarie McCoy ja Sylvia McKinney. Jostain syystä se on kuitenkin virallisesti merkitty J. Senecan ja J. Leen nimiin.

Tämä taltiointi on ainoa Jormas-sessio, jonka alkuperäinen master-nauha on säilynyt. Kaikkiaan kuudesta äänitetystä kappaleesta Bright Lights, Big City sekä I Ain't Got You ilmestyivät vuonna 1998 kokoelmalevyllä Jee jee jee - suomirockin arkistoaarteita (Siboney, SIBCD 10). Vasta nyt on mahdollista kuulla tämä sessio kokonaisuudessaan.

Beatmakerseille oli syyskuuksi buukattu ensimmäinen kiertue Ruotsiin. Reissunsa kynnyksellä bändi joutui kuitenkin vaihtamaan nimensä. Kävi nimittäin ilmi, että ainakin Ruotsissa ja Norjassa oli jo omat Beatmakersinsa. Ruotsalaisten keikkajärjestäjien ideoimana yhtye ristittiin nopeasti uudelleen managerinsa, Jorma Weneskosken mukaan.

Syksystä 1965 alkaen Jormas panosti tosissaan kansainväliseen läpimurtoon ja keikkaili paljon myös ulkomailla, eniten Ruotsissa, mutta myös Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Tuohon aikaa keikkaliksat olivat Ruotsissa selvästi paremmat kuin Suomessa. Ruotsissa yhtyeen keikkoja ja levytyksiä järjesti entinen Adventurers-basisti Olle Nordstöm ja Sting Production. Jormaksen vastaanotto länsinaapurissamme oli alusta alkaen loistava ja he kuuluivatkin heti maan suosituimpien yhtyeiden joukkoon. Tuon ajan menestyneimpiä ruotsalaisbändejä olivat mm. Ola & The Janglers, Tages ja Hep Stars. Jormas esiintyi useasti Tukholman tärkeimmillä keikkapaikoilla kuten Nalen, Kingside ja Jump In.

Kolmannella Ruotsin reissullaan marraskuussa 1965 bändi levytti toisen singlensä. Single äänitettiin Tukholmalaisessa Dieke Audiotron -studiossa, joka käytti osittain bändilaitteistoa (mm. Ackuset-mixereitä sekä dynaamisia mikrofoneja), mutta sai kuitenkin aikaiseksi tanakamman soundin kuin mitä Suomessa saatiin siihen aikaan. Lisäksi Dieke Audiotronin henkilökunta ymmärsi enemmän popbändien tarpeista. Tällä kertaa levytettäväksi valittiin alun perin Bessie Banksin esittämä Go now (A10), joka oli ollut jo Islandersin ohjelmistossa. Tämän sovituksen Jormas lainasi Moody Bluesin levyttämästä versiosta. Toisena kappaleena Dieke Audiotronissa äänitettiin Ivy Leaguen repertoaarista lainattu Dance To The Locomotion (A9). Tämä on yksi parhaimpia esimerkkejä Kurren luovasta, täsmällisestä ja voimakkaasta soittotyylistä. (Huom! Kappale esiintyy aikaisemmissa Jormas-julkaisuissa virheellisesti nimellä The Locomotion. Näiden tekijätiedoissa se on sekoitettu Little Evan Locomotion Twistiin ja kirjattu joko Carole Kingin ja Gerry Coffinin tai Raul Wikströmin nimiin.) Muita Jormaksen tulkitsemia Ivy League -numeroita tuohon aikaan olivat mm. Tossing And Turning sekä You've Lost That Lovin' Feeling.

Pian tämän levytyksen jälkeen, kesken Ruotsin kiertueen Kaj Wallin joutui jättämään bändin armeijaan lähtönsä vuoksi. Armeijan jälkeen Wallin soitteli studiomuusikkona freelancer-pohjalta useissa Jaakko Salon ja Esko Linnavallin johtamissa sessioissa. Vuonna 1967 hän perusti Caj Incorporated -nimisen bändin, jossa vaikutti mm. Hillel Tokazier, Antero Jakoila ja Vesa Aaltonen. Caj Incorporated julkaisi yhden singlen, Viereiseen pöytään / Hämärää (Sonet, T 6518).

Wallinin paikkasi välittömästi Christer "Kicke" Bergholm (21.9.1946) kuuluisasta Cay & The Scaffolds-yhtyeestä. Kicke tiedettiin alan pätevimmäksi basistiksi sekä loistavaksi stemmalaulajaksi ja oli näin ollen ensimmäinen vaihtoehto Kaijun korvaajaksi. Kicke sai kutsun liittyä Jormakseen jo muutamaa viikkoa aiemmin ja ehti siis treenaamaan keikkaohjelmiston hyvin. Kicken liityttyä bändiin seurasi paljon keikkoja sekä Ruotsissa että Norjassa. Joulukuun alussa Jormas kiersi Suomea yhteisellä kiertueella Tagesin kanssa Suomessa.

Kolmas sinkku äänitettiin edellisestä levytyksestä tutussa Dieke Audiotron studiossa tammikuun alussa 1966. A-puolelle Jormas levytti oman versionsa James Brownin hitistä Please, Please, Please (A11). (Huom! Sekaannusta aiheuttaen kappale kreditoitiin yhtyeen omiin nimiin ja julkaistiin Suomessa nimellä Please Don't Go. Ruotsalaisessa julkaisussa, jonka B-puolelta löytyy Go Now, kappaleen nimi oli kirjattu alkuperäisessä muodossaan.) Singlen B-puolelle sen sijaan päätyi yksi Jormaksen harvoista omista originaaleista, Days, Nights (A12). Days, Nights syntyi pienen pakon sanelemana hotellihuoneessa levytyssessiota edeltävänä yönä yksinkertaisesti siksi, että yhtyeen keikkasetistä ei löytynyt sopivaa kappaletta levytettäväksi. Ja onneksi syntyi, sillä kyseessä on mainio kappale, joka on jäänyt elämään maamme poprock-historiaan.

Jormas-yhtyeellä oli todella suuri fan club. Erittäin aktiivista fanikerhoa veti koko yhtyeen toiminnan ajan Tina Sihvola (nyk. Kunnas). Toimintaan kuului mm. säännöllisesti parin kuukauden välein järjestetyt kerhoillat, joissa fanit pääsivät tapaamaan toisiaan ja yhtyeen jäseniä. Kerhoiltoja järjestettiin myös yhdessä Jim Pembroken uuden bändin, Pemsin kanssa. Jormas-kerho järjesti myös keikkamatkoja Ruotsiin. Näillä matkoilla bussilastillinen suomalaisfaneja seurasi kannustamaan yhtyettä kaikkialle.

Alkuvuodesta 1966 Jormas treenasi pitkästä aikaa uutta ohjelmistoa. Uuden ohjelmistonsa kanssa yhtye keikkaili tiiviisti. He suuntasivat mm. yli kuukauden mittaiselle kiertueelle Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan. Keväällä 1966 Seppo Keurulainen päätti lopettaa yhtyeessä ja keskittyä opiskeluun Kauppakorkeakoulussa. Jo kesällä Keurulainen soitti kuitenkin Roostersissa sekä alkusyksystä 1966 armeijassa olevan Jussi Raittisen paikalla The Boyseissa. Maan ehkä luovimpana soolokitaristina tunnettu Keurulainen soitti Boyseissa, oman toiveensa mukaisesti, ainoastaan komppikitaraa.

Keurulaisen korvaajaksi löytyi nopeasti Hannes "Hasse" Walli (10.2.1948). Walli oli osalle yhtyeen jäsenistä entuudestaan hyvinkin tuttu, olihan hän jo 1962 mukana perustamassa The Islandersia, jossa toimi rumpalina. The Islandersista lähdön jälkeen Walli rumpaloi The Electric Fivessa ja The Namelessissa. Kitaraa Walli alkoi soittaa siirryttyään The Typhoonsiin keväällä 1965. Liittyminen alan johtavaan ammattibändiin oli luonnollisesti kova juttu vasta vuoden verran kitaraa soittaneelle 18-vuotiaalle koululaiselle. Vaikka Walli tunsikin Jormaksen ohjelmiston hyvin jo entuudestaan, treenasi yhtye kovasti muutaman viikon ajan huhtikuun alussa. Ensimmäisen keikkansa Jormas esitti uuden soolokitaristinsa kanssa Helsingin Kulttuuritalolla 21.4.1966.

Kesäkuussa oli taas levytyssession aika. Reino Bäckmanin ja kapellimestari Björn Björklöfin ideoimana päätettiin taltioida P. J. Probyn tunnetuksi tekemä To Make A Big Man Cry. Jyrki Lindströmin käännöksenä kappale sai nimekseen Saat miehen kyyneliin (A13). Tämä Pitäjänmäellä sijaitsevassa uudessa Finnvox-studiossa tehty levytys oli suomenkielisyytensä lisäksi yhtyeelle uudenlainen sikäli, että mukana oli Björklöfin johdolla joukko ammattitaitoisia jousi- ja puhallinsoittajia. Poikkeuksellista tässä levytyksessä on myös se, että Kurren tilalla rumpuja soitti Erkki Valaste. Saat miehen kyyneliin -kappaleesta tulikin yhtyeen siihenastisen uran suurin menestys ja edelleen kysytty kestohitti, jonka Pepe on levyttänyt peräti kolme kertaa uudelleen. Finnvoxin äänityksistä vastasi 1960-luvulla aluksi joko Erkki Hyvönen tai Ronnie Kranck sekä kuusikymmentäluvun lopulla myös Antti Joki. Tällä kertaa vuorossa oli herra Kranck.

Kesällä samassa Finnvox-studiossa äänitettiin Jormas-tulkinta myös The Mamas & The Papasin kappaleesta California Dreamin' (A14) sekä suomenkielinen versio Beach Boysien biisistä God Only Knows. Taivas vain tietää (A15) on erikoinen tapaus Jormaksen levytyshistoriassa. Hasse Walli muistelee, että Jormas-muusikot kävivät studiossa vain laulamassa oman osuutensa. Taustan oli äänittänyt valmiiksi joukko studiomuusikoita luultavasti Nalle Björklöfin johdolla. Tuloksena on hienoa moniäänistä stemmalaulua. Wallin mukaan stemmat onnistuivat keikoilla vielä paremmin. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että studioissa ei lauluääntä saanut kunnolla kuuluviin.

Jormas oli Suomen suosituin bändi vuosina 1965-1966. Missä tahansa bändi soittikin, sali oli aina täysi ja usein ihmisiä jäi ulkopuolellekin. Ollessaan suosionsa huipulla Jormaksella oli keikkoja joskus jopa kolme päivässä. Samoilla lavoilla soittaminen kerta toisensa jälkeen alkoi kyllästyttää. Päivästä toiseen toistuvaan keikkaelämään haettiin uusia virikkeitä rajuista ja kosteista juhlista. Tiivis yhdessäolo ja ahkera keikkailu vaati myös verojaan. Tämä ilmeni mm. erimielisyyksinä bändin sisällä. Pepen siirtyessä pikkuhiljaa yhtyeen päävokalistiksi Ralle jätettiin toisinaan pois keikoilta ja uhattiin jopa erottaa yhtyeestä.

Loppukesästä 1966 Jormas vieraili jälleen tukholmalaisessa Dieke Audiotronissa äänittämässä komeakomppisen version Allen Toussaintin Get Out Of My Life Womanista (A16). Tämän, kuten todennäköisesti muidenkin Ruotsissa levytettyjen sessioiden tuottajana toimi ruotsalainen muusikko Anders "Henkan" Henriksson. Hän soitti pianoa ja soinnutti loppupään tahdit jopa paremmin kuin Lee Dorseyn alkuperäisversiossa.

Jormas sai kohtalaisesti näkyvyyttä myös tv-kanavilla. Näistä tv-taltioinneista on meidän päiviimme säilynyt, todennäköisesti 10.8.1966 taltioitu, pieni pätkä keikkaa Dansholmin lavalta Tolkkisista. Siinä Jormas esittää Sonny Boy Williamsin Bye Bye Byrd (A21),oman kappaleensa Days, Nights (A22) sekä Paul McCartneyn Yesterday (A23).Bye Bye Bird oli Rallen huuliharppubravuuri. Toinen säilynyt televisiotaltiointi on TV 1:n Ohimennen -ohjelmaan 29.6.1966 Raaseporin linnan raunioilla kuvattu playback-sessio, jossa Jormas esittää kappaleet Days, Nights ja Saat miehen kyyneliin. Jormas äänitti vuoden 1966 aikana sessioita myös radiolle. Valitettavasti näitä ei ole 2000-luvulle säilynyt.

Syyskuun lopussa Walli osti Suomen todennäköisesti ensimmäisen Fender Telecaster kitaran käytettynä Göteborgista. Tämän komea twang-soundi on kuultavissa Sticks And Stones (A17) ja Mennä voit (A18) -kappaleilla, jotka taltioitiin Helsinkiläisessä Akku-studiossa. Sticks And Stones oli Jormas-miehille tuttu todennäköisesti englantilaisen The Zombiesin ohjelmistosta kun taas Mennä voit -kappaleen levytti ensimmäisenä Len Barry.

Osa kesällä ja syksyllä 1966 taltioiduista kappaleista julkaistiin singleinä kun taas osa äänitettiin Jormaksen ensimmäistä kokopitkää lp-levyä varten. Kun yhtyeen nimeä kantava lp-levy ilmestyi jouluksi 1966 (His Master's Voice, YDLP 1020), sisälsi se kokonaan yhtyeen siihenastisen levytetyn tuotannon.

Jormas hajosi kun Kicke, Pepe ja Ralle joutuivat kaikki kerta heitolla armeijaan. Tämä olisi ollut helppo välttää, jos pojat vain olisivat muistaneet hakea ajoissa lykkäystä. Lykkäystä sai tuohon aikaan esimerkiksi kirjautumalla sisään johonkin oppilaitokseen. Suosionsa huipulla olevan bändin lopettaminen uutisoitiin näyttävästi, "Kuningas on kuollut".

Jormaksen oli määrä soittaa viimeinen keikkansa Salossa 5.10.1966. Keikka kuitenkin peruuntui, koska Pepe ajoi VW-Kuplansa ojaan tullessaan edelliseltä keikalta Karjaalta. Pepen lisäksi autossa olivat Kurre ja Pepen vaimo Leena, jonka jalka katkesi onnettomuudessa.

Jormaksen hajoamisen jälkeen Hasse sai paikan Johnnyn bändin, Frankiesin kitaristina. Kurre puolestaan liittyi Boyseihin, jossa hän soitti lähes koko vuoden 1967 ajan. Kurre levytti Boysien riveissä useita singlejä. Boyseissä hänen kanssaan soitti hetken aikaa myös Kaj Wallin. Komppipari Wallin-Mattsonin soittoa voi kuulla Boysien Take It Easy / Kaipaan sua -sinkulla (RCA Victor, FAS 970), joka taltioitiin alkuvuodesta 1967. Myöhemmin Mattson liittyi uudelleen kasattuun D'islanderseihin. Alkuperäisestä Jormas-kokoonpanosta ainoastaan Ralle Wikström päätti jättää musiikkihommat ja keskittyä täysipäiväisesti opiskeluun.

Keväällä 1967 alkoi Jormas heräillä horroksestaan. Tuolloin levytettiin ehkä kaikkein kuuluisin Jormas-kappale, Rööperiin (A19), alun perin Paul McCartneyn Penny Lane. Levytyssession organisoinnista vastasivat Hasse Walli ja musiikkitalo Westerlundin väki. Armeijasta lomilla ollut Pepe kävi studiossa hyvin pikaisesti laulamassa oman osuutensa. Bassossa oli niinikään armeijalomilla ollut Kicke Bergholm, rummuissa Ronnie Österberg ja pianoa soitti Roosterseissa aikaisemmin vaikuttanut Måns Groundstroem. Österberg ja Groundstroem tulivat myöhemmin tutuiksi sekä Blues Sectionin että Wigwamin riveistä. Upean täydennyksen sointiin toivat trumpetistit ja pasunistit, jotka soittivat, jälleen kerran, Björn Björklöfin johtamana. Paikalla studiossa oli varmuuden vuoksi muitakin studiomuusikoita, kuten basisti Erkki Seppä. Varmistukset olivat kuitenkin turhia, sillä Jormas hoiti osuutensa tyylikkäästi ammattitaidolla. Singlen B-puoleksi äänitettiin Scandiassa suomenkielinen versio The Righteous Brothersin hitiksi tekemästä soulballadista Unchained Melody (A20). Kuin yö oli keikoilla Pepen soolobravuuri.

Keväällä ja kesällä 1967 Jormas myös keikkaili tilapäiskokoonpanolla, jossa soittivat Pepen lisäksi Hasse, Kicke ja Ronnie Österberg. Tällä kokoonpanolla Jormas soitti mm. Beach Boysien lämppärinä Helsingin Messuhallissa 13.5.1967. Näihin aikoihin alkoi Hasse Wallilla ja Ronnie Österbergillä olla kiireitä vasta perustetun Blues Sectionin kanssa. Toisinaan, kuten Porin Pop Festivaaleilla 16.7.1967, kävikin niin, että he soittivat samassa tapahtumassa kaksi eri keikkaa, yhden Jormaksen ja toisen Blues Sectionin kanssa.

Uusi Jormas sai alkunsa elokuussa 1967 Pepen saadessa varusmiespalvelunsa päätökseen. Hasse ja Ronnie päättivät panostaa Blues Sectioniin sekä Otto Donner Treatmentiin ja jäivät näin ollen sivuun Jormas-kuvioista. Hieman Pepeä aiemmin, eli toukokuussa vapautunut Kicke Bergholm soitti kesällä 1967 Dannyn uudessa D'islandersissa. D'islandersissa vaikutti tuolloin myös Suomessa paremmin jazzrumpalina tunnettu Matti "Keisari" Oiling (20.11.1942). Aiemmin 1960-luvulla Oiling oli soittanut mm. Jorma Weneskosken yhtyeessä sekä Onni Gideonin, Herbert Katzin ja Lasse Mårtensonin rumpalina. Hän oli myös soittanut todella kovissa ja suosituissa popbändeissä, kuten ruotsalaisissa Telstarissa. Oilingista tuli uuden Jormasin rumpali ja yhtyeen värikkäin lavahahmo, joka innosti bändin muitakin jäseniä show-meininkiin.

Pepe oli tutustunut armeijassa somerolaiseen M.A.Nummiseen. Nummisella ja Willbergillä oli armeijassa oma tilapäinen bändi. Eräänä iltana heillä oli esiintyminen upseerikerholla. Bändin kosketinsoittaja ei kuitenkin päässyt keikalle, joten Numminen kutsui paikalle säestäjäkaverinsa, niinikään somerolaisen Arto "Mamba" Koskisen (20.3.1947). Koskinen oli aikaisemmin soittanut mm. somerolaisessa The Five Yesissä, jossa myös Rauli "Badding" Somerjoki aloitti uransa. Pepe halusi taitavan Koskisen myös uuden Jormas-kokoonpanon kosketinsoittajaksi. Armeijan jälkeen Pepe lauloi Nummisen kanssa dueton, Viisikulmassa on viisi kulmaa, jolla myös Koskinen soittaa. Kappale julkaistiin loppuvuodesta 1967 ilmestyneellä Nummisen ensimmäisellä, In Memoriam -pitkäsoitolla (Eteenpäin!, ETLP 202).

Seppo Keurulainen oli opiskellut vuoden verran ja soitellut Hasse Wallin jälkeen Frankiesissä. Myös hän liittyi mielellään porukkaan ja näin oli uusi Jormas-kokoonpano valmis.

Jormas uusi levytyssopimuksensa EMIn kanssa heti elokuussa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen levy, Riski Riitta / Luokses palaan taas -single, äänitettiinkin pian tämän jälkeen. Riski Riitta (B2) oli Juha Vainion käännös Paul McCartneyn kappaleesta Lovely Rita. Mamba Koskinen soittaa tässä preparoitua pianoa. Kääntöpuolella julkaistiin suomenkielinen versio The Fortunesin alun perin vuonna 1965 esittämästä Les Reedin ja Barry Masonin biisistä Here It Comes Again (B1). Mukana on, Rööperiin-hitin tavoin, muutama trumpetista ja pasunisti. Kappaleella musisoivista puhaltajista ei kuitenkaan ole minkäänlaista dokumentoitua tietoa. Uuden Jormas-kokoonpanon ensiesiintyminen tapahtui Kuopiossa 16.9.1967.

Toisen singlensä uusi Jormas äänitti loppuvuodesta 1967. Tälläkin kertaa valittiin, jälleen varsin hittihakuisesti, Paul McCartneyn sekä Les Reed - Barry Mason -tekijäparin kappaleet. Molemmat suomensi Juha Vainio. Hello Goodbye -käännöksessä (B3), joka oli Vainion kolmas Jormas-yhtyeelle tekemä Beatles-suomennos, hän tosin käytti salanimeä Jorma Koski. Alusta mä kaiken alkaisin (B4) -kappaleen esitti alun perin The Dave Clark Five nimellä Everybody Knows. Kyseinen single ilmestyi tammikuussa 1968. Tästäkään ei tullut Rööperi-hitin kaltaista koko kansan suosikkia.

Vielä vuoden 1967 jouluna Jormas-kerholaisia muistettiin joulusinglellä (B5). Siinä yhtye juttelee ja hassuttelee fan clubin vetäjän, Tina Sihvolan johdolla esittäen pätkiä tunnetuista joululauluista. Näiden joukossa laulettiin mm. Joulun kellot, jota yhtye oli vuoden ajasta riippumatta esittänyt keikoillaan komeasti neliäänisenä. Tämä yksipuolinen single ilmestyi valkoisilla etiketeillä ja Jormas-muusikoiden nimikirjoituksilla varustettuna. Sen tarkoituksena oli myös mainostaa tulevaa lp-levyä.

1.2.1968 ilmestyi loppuvuodesta 1967 Finnvoxissa äänitetty Sincerely! -lp. Vahvasti blues-, jazz- ja rocksävytteinen poljento edusti edeltäneitä sinkkuja selkeästi rankempaa linjaa. Tällä kertaa Jormas sävelsi levylle myös omaa materiaalia. Pepen biiseissä Daddy Doesn't Like My Baby (B12) ja erityisesti Listen To My Song (B11) on hyviä stemmalauluideoita . Seppo Keurulaisen I Loved My Horse (B9) on sympaattinen. Oilingin rumpusoolobravuuri, Keisarin silkkiset kalsarit (B7), toimii hienosti levyllä, mutta oli kuulemma parhaimmillaan keikalla tulkittuna show-numerona. Mamba Koskinen ei mielestään onnistunut oman kappaleensa, Mamba´s Tunen (B13), toteutuksessa. Kappaleen säveltäjä-solisti Koskinen piti lopputulosta rytmisesti tahmeana ja olisikin halunnut jättää sen pois lopulliselta lp-julkaisulta. Onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä harvoin on maassamme kuultu vastaavanlaista urkujen ilotulitusta.

Alun perin Billy Walkerin 1961 esittämän Funny How Time Slips Awayn (B8) levytti 1960-luvulla useat eri artistit, Jormaksen ohella mm. Tom Jones. Kyseinen biisi on Jormas-tulkinnaksi harvinainen sikäli, että siinä ei ole kitaraa lainkaan. Koskinen, joka yleensä soitti Jormaksessa urkuja, sai nyt tilaisuuden soittaa kappaleseen kaksi pianoraitaa. Itselleen mieluisampaa pianoa Koskinen soittaa myös Moody Blues-kappaleessa Let Me Go (B14). You're So Good To Men (B10) esitti alkuperäinen esittäjä Chris Farlowe, 1966. I Can't Brake The Habit (B6) avaa levyn todella tehokkaasti jyräten. Manfred Mann -vokalisti Paul Jonesin I Can't Hold On Much Longer (B15) puolestaan päättää pitkäsoiton rennosti keinuviin blues-tunnelmiin.

Sicerely! -lp julkaistiin Pohjoismaiden lisäksi ainakin Saksassa ja Englannissa. Kokonaan englanninkielisellä levyllä haettiin 1967 muotiin tullutta psykedeelistä hippimeininkiä, myös bändin ulkoisessa imagossa oli ajan hengen mukaisesti värikkäitä elementtejä.

Alkuvuodesta 1968 Jormas levytti Ruotsissa singlen, joka julkaistiinkin ainoastaan länsinaapurissamme. Tomorrow Is Hers (B16) -biisin tekijänimien F. Akon ja F. Zome taakse piiloutuu session tuottaja, aiemminkin Jormaksen kanssa levyttänyt Anders "Henkan" Henriksson sekä Bengt Palmers. Kyseiset herrat sävelsivät lukuisia kappaleita ruotsalaisbändeille kuten Tages, Shanes sekä Tom & Mick and The Maniacs. Kääntöpuolen (B17) kappalevalikoimassa Jormaksen esikuvana oli todennäköisesti amerikkalainen lauluyhtye The Lettermen, joka yhdisti (alun perin Little Anthony & The Imperialsin vuonna 1964 levyttämän) Going Out Of My Headin ja (Frankie Vallin vuonna 1967 tunnetuksi tekemän) Can't Take My Eyes Off Youn samalla tavoin sikermäksi.

Keväällä 1968 bändin ohjelmistossa esiintyi levytettyjen kappaleiden lisäksi mm: How Can I Be Sure, Paper Sun, Stop, Baby Now That I've Found You, To Love Somebody, Shake, Rock And Roll Music, Darling sekä Don't Sleep On The Subway.

Helmikuun puolivälissä Jormas esiintyi kiertueella Pohjois-Suomessa. Sallan keikan jälkeisenä aamuna pojat lähtivät hiihtelemään tunturiin sillä seurauksella, että Kicke katkaisi jalkansa. Jormas ei kuitenkaan antanut onnettomuuden lannistaa itseään. Yhtään keikkaa ei tarvinnut peruuttaa, sillä Pepe päätti hoitaa laulamisen lisäksi myös basson soiton. Hän opetteli keikkasetin kappaleiden basso-osuudet bussissa matkalla Sallasta Kemijärvelle. Laulamiseen keskittyminen oli kuitenkin hankalaa basson soiton ohella. Pian koittavalle Tanskan kiertueella yhtye sai solistikseen vanhan tuttunsa, Blues Sectionista juuri eronneen Jim Pembroken. Kicken sairasloma ei kestänyt kauan, vaan hän palasi pian keikoille kainalosauvojen kanssa.

Huhtikuussa 1968 Mamba Koskinen päätti jättää yhtyeen. Eroon ei liittynyt dramatiikkaa vaan Koskinen lähti omasta aloitteestaan. Häntä kiinnosti enemmän improvisoitu musiikki ja blues-pohjainen meininki eikä hän näin ollen tuntenut oloaan kotoisaksi Jormaksen sovinnaisessa poplinjassa. Jormaksen jälkeen Koskinen jatkoi M.A.Nummisen kirjavissa kokoonpanoissa, joista kehittyi Suomen talvisota 1939-1940 -yhtye. Kuusikymmentäluvun lopulla Koskinen kiinnostui intialaisesta musiikista ja filosofiasta. Myöhemmin hän opiskeli musiikkia Intiassa kolmen vuoden ajan. Jormas ei etsinyt Koskisen tilalle uutta urkuria vaan bändi päättää jatkaa nelimiehisenä ja osittain uudella ohjelmistolla

Reino Bäckmanin johdolla levytettiin 13.5.1968 single Se onnistuu / Elää. Kyseessä ei ollut varsinaisesti Jormas-sinkku, vaan enemmänkin Pepen oma juttu. Levy kuitenkin julkaistiin bändin nimellä ja sitä mainostettiin "Jormas ja 20 luku" -sloganilla. Pepen lisäksi mukana olivat, tuohon aikaan myös studiomuusikon töitä tehneet, Oiling ja Keurulainen. Näin ollen kappaleiden lisääminen tälle kokoelmalle on perusteltua. Frankie Vallin alun perin esittämä Elää (B19) on saanut Nacke Johanssonin kynästä komean jousisovituksen, kun taas Se onnistuu (B18) svengaa tyylikkäästi torvisektion kuljettamana.

Jormaksen lopettamisesta huhuiltiin koko kesän 1967 ajan. Yhtye ei ollut tyytyväinen Weneskosken managerointiin ja halusi toiseen talliin. Koska yhtyeelle mainetta ja kontakteja luonut Weneskoski oli rekisteröinyt Jormas-nimen itselleen, ei hän olisi tässä tapauksessa antanut yhtyeen käyttää sitä. Bändille etsittiinkin uutta nimeä mm. kesäkuun Hymyssä järjestetyssä lukijakilpailussa. Keurulainen ilmoitti välillä siirtyvänsä Frankiesin riveihin kun taas Willberg halusi ryhtyä soololaulajaksi. Samanaikaisesti bändi kuitenkin kehitteli uutta tyyliä ja showta sekä suunnitteli uuden pitkäsoiton levyttämistä.

Toisaalta bändiä alkoi vaivata myös soittoväsymys ja motivaatiopula. Taloudelliset syyt nähtiin niinikään tärkeiksi. Muusikkojen liksat olivat laskeneet eikä keikkoja ollut enää tarjolla kuten muutamia vuosia aikaisemmin. Kitarabändin jäsenenä ei tienannut riittävästi ja tämä aiheutti paineita talouspuolelle. Ainoastaan soololaulajille maksettiin kohtuullisia palkkoja.

Monien syiden summana Jormas hajosi syyskuussa. Tällä kertaa Jormaksen hajoaminen ei ollut yhtä radikaali isku suomalaiselle rock- ja pop-elämälle kuin mitä se oli ollut kaksi vuotta aikaisemmin. Maamme musiikkikenttä oli muuttunut melkoisesti sooloartistien ja bluesrock -bändien tullessa muotiin. Aika oli ajanut pop-musiiikkia soittaneen Jormaksen ohi.

Pepe aloitteli soolouraansa loppuvuodesta 1968 äänitetyllä singlellä Saan sua kiittää / Kaipuu (Scandia, KS 770) ja liittyi pian kakkoslaulajaksi Johnny Liebkindin Frankiesiin. Lähes koko Frankies sai kuitenkin potkut liian suurten kustannusten takia alkuvuodesta 1969. Välittömästi tämän jälkeen perusti Pepe uuden bändin yhdessä muiden entisten Frankies -muusikoiden eli Ande Päiväläisen, Unde Lehtolan ja Jorma Kaleniuksen kanssa. Jormaksen hajoamisen jälkeen Seppo ja Kicke saivat työtä Tapani Kansan bändissä. Tämän verrattain suuren ja kunnianhimoisen orkesterin lopetettua toimintansa molemmat liittyivät uuteen Paradise-kokoonpanoon.

Matti Oiling puolestaan liittyi kapellimestari Ossi Runteen tv-orkesteriin, jonka kanssa hän musisoi mm. suositussa Jatkoaika-ohjelmassa. Hän teki myös paljon studiomuusikon töitä, soitti Raittisten veljesten Boyseissa sekä Jouko ja Kosti -yhtyeessä. Vuoden 1969 lopulla Oiling perusti oman Happy Jazz Bandinsä, josta myöhemmin kehittyi Oiling Boiling.

Jormas aktivoitui uudelleen vuonna 1995, yli neljännesvuosisadan tauon jälkeen. Ajaton kuusikymmentäluvun musiikki vetää taas kuulijoita ravintoloihin ja konserttisaleihin. Nyt, syksyllä 2001, meillä on tilaisuus nähdä bändi edelleen vireänä ja vetovoimaisena. Ja hyvä näin!

Juha Nikulainen